torstai 22. syyskuuta 2011

Viime viikkoa

En oo aikoihin päivitelly, pahoittelut. Alotetaan perjantaista, eli lähettiin perjantaina kohti Jyväskylää, ei treenattu koska koirat oli taas vieraasta paikasta ja matkustamisesta suhteellisen väsyneitä. Lauantaina menin D:n kanssa mätsäriin Palokkaan, jossa menestystä ei tullu. Tuomari oli sitä mieltä että koira on aivan liian lihava. Alotti tutkimisisen sanomalla että: "tyttö on näköjään ollu ruoka-aikana kotona". Kerroin sille, että mulle on aiemmin sanottu koiran olevan liian laiha, johon tokas näin : "no alkopas ne kylkiluut sittenki tuntua ku koira rentoutu". Tokasin vaan tylysti että justiinsa. :D Ei ehkä kannattais alkaa sepittämään mitään, jossei oo täysin varma asiasta. No onhan Detta saanu varmasti vähän lisää massaa, muttei se mun mielestä nyt mikään lihava ole. Eikä kyllä muidenkaan mielestä. 

Sunnuntaina startattiin jo heti aamutuimaan, koska oli ehittävä Rantasalmelle tokokisoihin puol 10. Heidin ja Flaipan menestys oli huimaa ! EVL:n voitto, sekä piirinmestaruus (joka siirrettiin 2.lle koska flaippa ei oo kennelliitossa) on huimia saavutuksia. Onnea <3 Kova motivaatio tuli taas omaan treenaamiseen, kun näki oikeesti taitavia koiria.

Tokokisojen jälkeen menin vielä innoissani treenaamaan Annin ja Reneen kanssa, joka ei tosiaan ollu hyvä idis. Detta oli niin väsyny, ettei se jaksanu keskittyä ollenkaan. Pari lyhyttä paikkamakuuta ja luoksetuloa ja koira autoon.

Maanantaina D oli koko päivän levossa, pissilenkkejä lukuunottamatta. Se nukku, eikä jaksanu vaivautua edes kopasta pois aamulla. Siitä on tullu mammantyttö. Sunnuntaina se oli alottanu kauheen kiljumisen autossa ku jäin Rantasalmelle ja ne ajo otiin. Yleensähän se ei päästä autossa inahdustakaan. Illalla se ei lähteny Miskan kanssa ulos, eikä aamullakaan. Nykyään se jää aina aamusin nukkumaa ja oottaa niin kauan että herään. Täytyy kyllä olla tarkkana ettei se nyt alota täysin tollasta "päätän itse kenen kanssa ulkoilen" -touhua. D on muuten tällä hetkellä tosi jumissa, se hankas maanantaina takaosaa pöytään, siis pöydän alta, eikä saa edellenkään molempia takajalkoja vierekkäin. Soitin välittömästi Maijalle ja se lupas tulla perjantaina hieromaan. Voi kun saatais paikat auki ja koira kuntoon. Lunaki on varmasti juntturassa. Miten mä saanki koirat aina puupökkelöiks?

Tänään on taas agi, on kyllä kiva mennä :) Lauantaina mennään ekaa kertaa tokoryhmään, ootan innolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti