sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Tätä viikkoa

Huh en oo taas ehtiny päivittelemään tän viikon treenejä, mutta ahkerasti ollaan D:n kanssa treenailtu. Maanantaista taisin kertoa jo, ja seuraavan kerran oltiin torstaina agissa. Alotettiin kontaktit kosketusalustalla, puomin alastulosta. Maarit neuvo mulle periaatteen, miten lähen sitä opettamaan ja treenattiinki sitä jo perjantaina keskenämme. Treenin lopuks tehtiin (siis torstaina) hyppytekniikkaa. Treenissä oli tarkotuksena saada koira arvioimaan korkeutta, ettei se ponnista liian korkeita hyppyjä vaan ajattelee ennen ponnistusta. Eteen 3 ponnaria ja viimeseks esteeks normaali, jossa nostettiin ensin rimaa pikku hiljaa medikorkeuteen ja siitä alettiin laskea takasin lähtökorkeuteen (20 cm). Hyvin D katto, eikä räpeltäny. Näitä täytyy tehä jatkossaki!

Perjantaina oltiin Flaipan ja Heidin kanssa hallilla. Alotettiin tokoilemalla, perus seuraamistreeniä, jäävejä ja piilopaikkamakuu, jossa ei kyllä oo mitään ongelmaa. Nyt täytyy vaan päästä tekemään sitä vieraiden koirien kanssa ja vieraaseen ympäristöön. Tokoilun jälkeen tehtiin tosiaan sitä puomin alastuloa, niin ku jo kerroin ja sen keppejä nostaen taas verkkoja. Hyvät treenit :)

Kipastiin Mustissa ja Mirrissä treenien jälkeen ja olin jo aiemmin päättäny hankkia D:lle Back On Trackin ja nyt sitte ostin. Onhan hinta aika törkee, mutta jos sellaselle on käyttöä ja se voi parantaa koiran oloa, ni ei auta ku investoida. Mietin ja pohdin, että ostanko verkkomallin vai topan, mutta päädyin lopulta toppaan. Siitä ei kuitenkaan tuule läpi ja jotenki se tuntu parempi laatuselta. Toivotaan, että takki auttaa D:n selkäjumeihin.


Ostostelun jälkeen suunniteltiin vähän tulevaa mahollista tokokoetta, siis omalle seuralle ja käytiin juoksuttamassa Lunaa ja Flaippaa. D oli sen verran väsyny, ettei sitä edes huvittanu lähteä ulos.

Lauantaina eli eilen, oli tokon ryhmätreenit. D oli aika väsyny viikosta ja muris häkissä lähestulkoon koko ajan, mutta treenas silti ilolla. Loppuun tehtiin paikkamakuu, josta oon huisin ylpee. Jokainen käskytettiin vuorotellen maahan ja D meni hienosti omasta käskystä. Lähes kaikkia muita koiria palkkailtiin, koko 2 min ajan ja Kaisa kävi vielä neuvomassa osaa paikkamakuun aikana, hälinää siis oli. Koiria tais olla 7. Melkein lopussa multa tultiin vielä kysymään, että haittaako jos viereistä koiraa käydään kiertämässä. Sanoin ettei ja oottelin jännityksellä, mutta hienosti D, pysy paikallaan. Sivukäskyt myös vuorotellen, eikä ennakointia, hyvä Deppis!

Ensi viikkoon :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti