lauantai 21. huhtikuuta 2012

Luna tuuraajana

Ihanaa lauantaita!

Tai siis mun lauantai on ollu hyvinki ihana, tosin kello on vasta kaks ja oon ihan poikki. Kävin aamulla Lunan kanssa tunnin metsässä, leikittiin piilosta ja heiteltiin keppiä. D joutu valitettavasti jäämään kotiin, koska en viitti pitää sitä juoksusena irti. Ehdin olla kotosalla vaan puol tuntia ku piti jo lähteä tokon ryhmätreeniin. Vetäjänä oli Päivikki ja koirana mulla Luna. Täytyy jo alkuun sanoa, että oli tosi hyödyllinen treeni! Sain tiukkaa opastusta ja hyviä vinkkejä, Lunan kanssa toimimiseen. Haastavinta sen treenaamisessä on se, että koko koira on niin erilainen ku Detta.

Alotettiin ihan perusasentoa tekemällä ja kontaktin ottamisella. Luna ei ottanu ollenkaan häiriötä kahesta muusta koirasta ja ihmisestä. Päivikkiä piti käydä hetkellisesti moikkaamassa, mutta muuten se oli aivan täydellinen tyty. Se on sellanen, että kun pääsee treenimoodiin vieressä vois vaikka räjähtää pommi, eikä se reagois. Päivikki tekiki meille pikkasen häiriötä, eikä Lullu ollu milläskää.

Seuraavalla kierroksella otettiin liikkeestä maahanmenoa. Luna ei oo vieläkää hoksannu, että sillä on myös takapää. Oikeella tekniikalla maahanmeno on sille hyvin hyvin haastavaa, koska peppu meinaa aina jäädä ilmaan. Siihen nyt vaan paljon treeniä niin saadaan se lihasmuistiin. Sain myös hyvän vinkin siihen, että kannattais vaihtaa maahan käsky, lyhyempään ja ytimekkäämpään kuten esim. "maa", koska seki voi nopeuttaa koiraa. Lunahan siis menee kyllä jäävässä maahan, mutta jos haluun siihen vauhtia ni sitä täytyy hioa ja paljon.

Vikalla kierroksella seuraamistreeniä. Neitokainen seuraa mallikkaasti, mutta myös vasemmalle käännökset on hankalia. Jossain vaiheessa se alko jopa vähän löytää takapäätään, mutta kehnosti se menee edelleen. Peruuttaminen on meijän seuraava treeni! Meinaan myös käydä ostamassa toisen patuka, että pystyn palkkaaman kahella. Luna ei mielellään luovuta patukkaa sen saannin jälkeen, vaikka oon antanu sen voittaa. Niinpä se saa jatkossa alkaa vaihtaa sitä toiseen samanlaiseen :)

Kaikenkaikkiaan oli huisin hyvät treenit ja Luna toimi TOSI hyvin, oon ylpee siitä <3 Se osaa kyllä kun se haluaa. Nyt vaan sitä häiriötreeniä ja sitä että saadaan se aina työskentelemään satalasissa.

Treenien jälkeen kävin ABC:llä kaupassa ja tein D:lle treenin alaparkkiksella. Mun onneks paikalla oli kaks lasta, jotka opetteli ajamaan ilman apupyöriä ja ehkä 10 autoa. Ihmisiä käveli ehkä 5 min välein ohi. Alotin naksuttelemalla kontaktista ja nopeesti neiti hoksas, että okei täällä tehään hommia. Otin pitkää pätkää seuraamista ja naksuttelin siinäki hyvästä kontaktista. Kaukoja 5 m matkalla ja laskin aina vaihdon jälkeen 6 kaljaa. (Sain Päivikiltä vinkin, että kannattaa pitää koiraa pitkään asennossa, koska avoimessa liikkeiden väli on 5 sekuntia kun taas VOI/EVL vaan 3.) Hienosti pikku D teki :). Se ei koita enää edes huijata istumisessa vaan istuu ryhdikkäästi. Loppuun vielä piilopaikkamakuu ison multasäkkikasan takana.

D sai hyvän treenin liikenteen melussa ja nää kaks lasta toi vielä oman osansa hommaan. Hyvin neiti kuitenki toimi, ei mitään ongelmaa :) Ihanaa kun juoksut ei vaikuta meijän yhteistyöhön, vaan voidaan treenailla ihan normaalisti, tosin ei hallissa tai kentällä. Tää onki nyt hyvä syy treenata häiriöitä ja vahvistella muualla. Lunaa en jaksanu enää autosta ottaa ja se onki kyllä tosi väsyny. Mun kaupasta tullessa se nukku autossa, vaikka normaalisti huutaa keuhkonsa pihalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti