tiistai 10. huhtikuuta 2012

LUNA YLLÄTTÄÄ..

Heippa jälleen! Voin kyllä olla tyytyväinen tähän mun postaus tahtiin, jotenki kesä ja tieto siitä, että voi taas treenata ulkona, antaa mulle kauheen treeni-innon :) Oltiin tänään Heidin kanssa hallissa ja molemmilla oli kaks koiraa matkassa. (Mä kuvittelin että Lunalla alko juoksut, mutta ilmeisesti se veri oli jostain muualta, koska se ei oo viikkoon osottanu minkäänlaisia merkkejä, eikä edes tippaakaan turvonnu. Kaiken lisäks mökillä oli uros, joka ei ollu kiinnostunu pätkääkään. Kauankoha niihin voi vielä mennä?) Treenailin aluks D:n kanssa ja sillä oli kyllä motivaatio aivan hukassa, oma virekkään ei ollu parhaasta päästä, mutta tehtiin silti pieniä juttuja. Alotin kokeilemalla tätä mun uutta palkkausmetodia ja vietiin yhessä targetille herkkuja. Treenattiin pieni pätkä ja "jess" vapautti koiran palkalle. Jostain syystä D otti kovat häiriöt Heidistä ja koirista, vaikkei normaalisti noteeraa niitä millään tavalla. Voi olla että väsymys painaa neitiä edelleen.

Tein muutaman kerran kaukoja, vailla suunnitelmaa. Se tekee ne ihan ok, mutta vireeseen on kiinnitettävä paljon huomiota, muuten ei oo toivoakaan, että peppu pysyis paikallaan. Toistoja toistoja ja toistoja. Hyppy oli meijän päivän projekti, joka lopulta meni tosi kivasti ja saatiin monta kokonaan täydellistä suoritusta tehtyä. Aluks Detta tarjos paljon maahanmenoa hypyn toisella puolella, mutta palkkailin istumisesta ja lopulta se hoksas, ettei sieltä saa palkkaa jos menee maahan. Takasin hyppy herätti myös ensin kysymyksiä. Muutamalla toistolla se hoksas, että okei saan siis hypätä vielä takaski vaikken ennen saanukkaan. Perusasentoon tuloa ei tarvinnu opettaa erikseen, se yhdisti sen takasin hyppyyn automaattisesti. Meillä on siis taas yks valmis liike, tosin tääkin tarvii toistoja.

Vein D:n autoon ja vaihdoin koiraa. Olin tosi tarkkana siitä, miten Lunan kanssa meen halliin. En päästäny sitä höntyilemään vaan kokeiltiin sisääntuloa ehkä 10 kertaa ennen ku saatiin omaa silmää miellyttävä rauhallinen kävely ovesta sisään :D. Dobermannin kanssa tarvitaan pitkää pinnaa ja johdonmukasuutta huomattavasti enemmän kun ton BC:n. Alotin ihan perusasentoja tekemällä ja palkkailemalla herkulla. Ajattelin etten palkkaa lelulla ollenkaan, että saadaan aikaan rauhallista tekemistä. Koira keskitty koko ajan 100 lasissa, eikä ihme kyllä ottanu häiriötä Heidin ja koirien liikkeistä/peuhaamisesta. Sen työskentely oli aivan uskomatonta. Seuraamisessa kokeilin peruuttaa, joka kerta kun koira meinaa edistää ja toimi aika kivasti. Samalla saadaan mukaan takapään käyttöä.

Luoksetuloja muutama, jotka oli ihan mukavia, koira tuuppas mua sivulta, muttei juossu päin pitkälläkään matkalla, edistystä on siis tapahtunu :) Perusasennosta maahanmenoa ja sieltä nousemista, joita tarvitaan paikkamakuussa tehtiin muutama, eikä siinä ollu lainkaan ongelmaa. Aikamoisella kenguruloikalla se tosin välillä hyppää ylös. Melkein uutena juttuna otin liikkeestä seisomista. Oon aiemmin tehny näitä jonkun verran, mutta en piiitkään aikaan. Luna hoksas homman nopeesti ja saatiin loppuun muutama ihan oikee liikkeestä seisominen alusta loppuun! Tuli voittajafiilis:)

Loppuun otettiin vielä paikkamakuu, joka tappo meikäläisen voittajafiiliksen aika tehokkaasti. Olin lähellä koiraa ja palkkailin paljon. Kaks kertaa neiti kuitenkin päätti, että tää on ihan paska liike ja ois paljon hienompaa tehdä täydellinen luoksetulo ja tarjota hienosti perusasentoa. No ekalla kerralla vein sen vaan takasin, mutta toisella kerralla vein korvasta. Tän jälkeen homma suju ja saatiin tosi kiva onnistunu pätkä loppuun. Tästä palkaks kovat bileet patukalla. Muista koirista se ei ota liiemmin häiriötä. Piippaaminen on myös loistava lisähaaste hommaan, mutta ajattelin etten puutu siihen, koska en usko kisaavani koskaan Lunan kanssa avointa pidemmälle. Piippaamista tulee myös ainoostaan paikkamakuussa, eikä muissa liikkeissä.

Joka tapauksessa Lullu oli tänään niin hieno <3 En edes muista koska viimeks sen kanssa ois ollu noin kiva tehä töitä. Se ei höseltäny vaan koko ajan otti kontaktia ja tarjos jos jonkunlaista liikettä. Voi olla että tää johtuu myös siitä, että neiti on saanu juosta jäällä viimeset 3 päivää sydämensä kyllyydestä?

Huomenna mennään kentälle kattomaan miten työskentely siellä onnistuu. Meiltä ei puutu Lunan kanssa alokkaasta muuta, kun paikkamakuu ja liikkeestä maahanmeno, jonka jälkeen oltais kisavalmiita. Liikkeiden lisäks meillä on kuitenki PALJON hommaa häiriöissä ja eri paikoissa tekemisessä. Ehkä saisin korkattua sen kanssa tänä kesänä alokkaan? Toivossa on hyvä elää :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti