keskiviikko 22. elokuuta 2012

Hyvästi tokoilu tervetuloa agility.

Noniin nyt voin kertoa, että tällä tytöllä on pinna sen verran täynnä koko tokohommia, että meinataan vaihtaa ainaki seuraavaks vuodeks lajia. Toki me tokoaki vielä jonkun verran puurretaan mutta ei enää päälajina. Koe meni suoraansanottuna aika pipariks, oppiahan tuli jälleen paljon. Koe alko siis alokasluokalla, jossa Luna oli. Jo alkuun tuomari ja liikkuri anto ristiriitasia ohjeita, liikkuri kehotti pitämään pannasta ennen hyppyä kiinni kun taas tuomari oli sitä mieltä ettei pantaan saanu koskea. Liikkeiden järjestys oli vaihdettu ja kehääntulotarkastus oli niin, että kaikki seiso koirinensa rivissä. Yritin kysyä että onko meillä vielä erikseen toinenkin tarkastus, mutta toimitsija ei osannu asiaan vastata.

Liikkeet ja yhteistyö oli kyllä multa ja Lunalta aivan hukassa. Koira reagoi mun jännitykseen niin kovasti, ettei pystyny toimimaan oikeestaan ollenkaan. Paikkamakuu on ainut johon voin olla tosi tyytyväinen, joo se kyllä piippas lopussa, mutta maltto maata koko 2 min paikallaan. Jotain on siis tehty oikein :) Koiran virittely meni kivasti ja ennen kehää Luna teki hienoja suorituksia, mutta kehässä mun jännitys ylty liikaa. Kuumuus teki myös tehtävänsä, koska koira ei toimi treeneissäkään helteellä ni miten voin kuvitella että se kisatessa toimis? Hmph... no joka tapauksessa meijän kisaura on nyt korkattu (ja kenties lopetettu) tuloksella ALO3. Laitan joskus tarkemmin pisteet esille, mutta mulla on edelleen paperit autossa.

Tosiaan unohdin vielä kertoa että tuomari oli sen verran reilu, että anto meille kokonaisvaikutuksesta NOLLAN, ja meinas kuulemma koko kokeen ajan hylätä meijän suorituksen kun pidin pannasta kiinni. Paikkamakuu oli viimesenä vuorossa ja tuomari sanoi yksilösuorituksen lopuksi, että JOS meinaan vielä tulla paikkamakuuseen, en saa koskea koiran pantaan. Ilmeisesti tää oli vinkki, ettei meijän tarttis siihen osallistua, mutta itsepäisesti menin silti, koko rahan edestä. Periaatteesta en koskaan kritisoi tuomaria, eikä mulla aiemmin oo ollu siihen aihettakaan, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että tuomari oli todella ilkeä kommenteissaan, eikä selkeää linjaa arvostelussa näkyny. Alokasluokassa voi jopa sanoa, että todella epäreilusti jako pisteitä, avoimessa ei niinkään. Omasta tuloksesta ei toki voi syyttää tuomaria, oltiin kiistatta huonoja, mutta mun mielestä tsemppaus ja positiivisuus on huomattavasti tärkeempää alokasluokassa kun jatkuva kritisointi ja ilkeily. Itku kurkussa pois kehästä ja autossa muutama kyynel, koitappa siinä sitte kasata päätä enää toisen koiran kanssa tekemiseen.

Noh, tän jälkeen oli siis Detan vuoro. Tiesin ettei kokeesta voi tulla mitään, koska mua otti niin paljon päähän mun ja Lunan tekeminen. Tästä opinki sen, etten koskaan ilmota kahta koiraa samaan kokeeseen. Paikkamakuussa D ei menny ensimmäisellä maahan, mutta muuten taas täydellinen makuu, joten arvosana 8. Muista arvosanoista muistan että luoksetulosta saatiin 6, vaikka koira pysähty, valuhan se, mutta pysähty, johon ei voi olla ku tyytyväinen. Noudosta 9 1/2, ei kertonu mistä puolikas lähti, mutta ei ainakaan ilkeilly tän liikkeen jälkeen, josta ei voi olla kun ilonen :). Lähes tulkoon jokaisen liikkeen jälkeen sain pistävän kommentin, joista ei kyllä kovin kivaa mieltä saanu.

D oli kaikkien liikkeiden ajan aika lahna, tehään yksinkertasesti liian vähän palkatonta treeniä ja se näkyy koirassa. Kuumuus toki vaikutti myös tähän suoritukseen, mutta en saanu mitenkään pidettyä virettä ylhäällä koko suorituksen ajan. Seuraavien viikkojen projektina onki nyt tehä sitä palkatonta, jonka alotin maanantaina. Koirat oli kyllä selkeesti väsyneitä, eikä mun ois kannattanu mennä ollenkaan. Koko toko söi multa hermot, eikä treenistä jääny todellakaan hyvä mieli. Siks päätinki nyt että me otetaan tokoloma ja tehään sitä aina ku meitä huvittaa. Meinaan panostaa aksaan nyt kunnolla ja alkaa oikeesti treenata sitä, ehkä siinä pääsee vielä joskus kisailemaanki. Niin joo ja Detalle tulos AVO2, jäätiin 0,5 pistettä kolmannesta sijasta, joten en oo varma tuliko yhtään ykköstä?

D on ilmottu kahteen kokeeseen syyskuun aikana ja sen jälkeen loppuu meijän tokoilu. Meinaan pitää sen taas vähintään 3 päivää levossa ennen koetta ja treenailla nyt niitä kokeenomasia treenejä. Katotaan tuottaako tää tulosta ja tulisko se ykkönen sieltä vihdoin. Yks syy meijän tokotaukoon on myös se, ettei mulla oo minkäänlaista motia alkaa treenata voittajan liikkeitä. Kaukot, tunnari ja metallinouto aiheuttaa mulle kovasti päänvaivaa jo pelkkänä ajatuksena.

Lunan kanssa voi olla, että mennään vielä kisailemaan ens vuoden aikana ja varmasti treenataan ahkerasti, koska tuskin mä aksaa sen kanssa alan vääntää. Tai eihän sitäkään tiedä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti