sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tokotauko

Heippa! Viimesestä päivityksestä taitaa olla jo aikaa, mutta täällä ollaan taas. Detan kanssa on nyt käyty parit kisat, mutta ei kovin kummosella menestyksellä. Tulos ollaana aina saatu, mutta siihen ne juhlat jääki.

Porvoo: Ei huvittanu ollenkaan mennä kisaamaan, joka ei oo kyllä koiralle reilua. Koira teki ok, mutta meistä molemmista huomas ettei homma nappaa. Kaks viimestä liikettä (hyppy ja kaukot) nollattiin, koska en jaksanu tsempata koiraa. Ohjaajan vika aivan täysin. Noh saatiin kuitenki hieno pysti, pehmolelu ja suklaata, jotka vähän helpotti mieltä :D

Siuntio: D teki mun mielestä ihan kivasti, tosin nollas jälleen hypyn, istu hienosti, mutta hyppäs niin reunaan ettei hypänny enää takasin vaan juoksi nätisti sivulle. Noh, eihän siinä :D Muut pisteet oli myös suhteellisen huonoja, joten ei tässäkään kokeessa juhlittu sitä kauan tavoteltua ykköstä.

Suurin syy tähän meijän menestyksen puutteeseen on varmasti se, että mua ei enää nappaa ja ilo koko touhusta on hävinny. En haluu missään nimessä, että toko on pelkkää suorittamista vaan meillä pitäis olla yhessä kivaa. Siks oonki nyt päättäny ettei kisata ennen ens vuotta. Treenaillaan varmasti omaks iloks, mutta nyt täytyy saada hommaan iloa ja energiaa. Palkattomana koiran pitäs olla ihan yhtä ilonen ku muutenkin. Panostellaan tässä nyt aksailuun ja otetaan toko kakkoslajiks, ilman stressiä ja murheita. Alotetaan myös muutama liike aivan alusta, kuten seuraaminen, jossa koira pitää kyllä paikan hyvin, mutta kontaktista ei oo tietoakaan (yleensä 8 luokkaa kokeissa). Hyppy, jota ei olla oikeestaan ees kauheesti tehty ja siinä tulee lähes aina virheitä ja luoksetulon pysäytys, koiralla menee 5 metriä pysähtymiseen ja hiipii vielä päälle, ei hyvä :D Noh, mutta näitä treenaillaan ja varmasti otetaan jotain uuttaki sieltä voittajasta, nyt ku ei tartte enää stressata.

Kevyin mielin kohti tulevaisuutta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti