perjantai 5. heinäkuuta 2013

Agilittoa

Keskiviikkona treenattiin taas muutaman tunnin verran agilityä. Pitkästä aikaa oikeestaan, koska juoksut oli estäny meidän kentälle menemistä. Ekassa radassa oli rengas ja kepit, mutta rengasta tehtiin erikseen ja myös kepit otettiin, siten että vauhti pysäytettiin. Kepit on kyllä loistavalla mallilla! D teki ne täydellisesti, tosin vauhtia ei vielä ole, mutta sitä aletaan lisäämään hiljalleen. Rengasta en ollu koskaan tehny maxina (MIKSI), joten tänään sitten muutaman kerran. Sitä meidän täytyy mennä naksuttelemaan keskenämme joku päivä. Selkeellä ohjeistuksella meni hienosti, mutta muutaman kerran koitti mennä läpi. Näitä läpijuoksuja en halua missään tilanteessa, ettei se vahvistu.

Kylläpäs nyt takeltelee tää kirjottaminen. Tosiaan tehtiin 2 pidempää pätkää ja 3 nopea, joiden välissä koira oli aina autossa. Viimeisellä kierroksella D ei enää ylittänyt rimoja vaan alitti niitä. Huolihan siinä heräsi, koska näin ei oo koskaan aiemmin käyny. En tiedä oliko treeni liian rankka vai onko koira jostain kipeä, mutta ainakaan kipeydestä ei oo osottanu merkkejä. Eilen sitten mentiin koko päivä pelkällä levolla ja tänään tokoillaan.

Agility on tosiaan niin kivassa mallissa, että uskallan jo ajatella meitä joskus kisaamassa. Kepit on ne meidän viimenen etappi ja ne on jo täysin pystyssä. Tänä vuonna haluaisin vielä mennä möllikisoihin kokeilemaan vähän lähinnä sitä, miten ite muistan radan ja osaan ohjata. Koira kyllä osaa. Niiden pohjalta sitten katsellaan vähän tulevaa. Ehkä ensi vuonna on aika jo maksaa lisenssi?

http://hennak.kuvat.fi/kuvat/agikoiria01052013/_MG_6686.jpg/_full.jpg
C HENNA KYLLONEN

http://hennak.kuvat.fi/kuvat/agikoiria01052013/_MG_6672.jpg/_full.jpg
C HENNA KYLLONEN

2 kommenttia:

  1. Voihan se olla että Detta vaan totaalisesti väsyi, kerta pitkästä aikaa pääsi treenaamaan ja vielä noin pitkät treenit (tiedän kyllä ettei se ollut sitä koko muutamaa tuntia radalla, mutta kuitenkin) :D Toivottavasti ei oo mitääm sen kummempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin mäkin luulen. Vielä noiden SM-kisojen ja mökkeilyjen päälle varmasti oli koira väsyny. Tänään oli kyllä tokossa ihan normaali, jopa loistava <3

      Poista