maanantai 22. elokuuta 2011

Kolmen kisan tapahtuma

Tänään on ollu tosi rankka päivä ollaan oltu kentällä 10-17 ja sen näkee koirista sekä meistä omistajista. Emmi ja Isla on meillä kylässä ja oltiin siis Savpk:n 3 kisan tapahtumassa. Ekana oli vuorossa Speed Race, jossa sekä Detta että Luna sijottu sijalle 5. Detta ajalla 8.21 Luna ajalla 8.38, matkanahan oli 60 m. Detta tuli hienosti luokse, mut Luna sai ekalla kiekalla paniikin. Se ei tykänny ollenkaan siitä että se joutu jäämään vieraiden ihmisten kanssa yksin viivalle. Näinpä se koitti kaikin keinoin päästä pois, eikä hoksannu mihin suuntaan lähin vaan ampas ihan toiseen suuntaan. Muutaman hätäsen kierroksen jälkeen se hoksas missä oon ja tuli luokse. Voi raukkaa. Saatiin uusia ja toinen suoritus onnistu, koska pidettiin koira liinassa niin, ettei kukaan pitäny sen pannasta kiinni ja niin, että se oli mua kohti eikä toiseen suuntaan. Olin vähän epäileväinen otanko uusintaa vai en, koska Luna selkeesti stressas tilannetta enkä edelleenkää oo varma oliko päätös oikee, mutta joka tapauksessa se tuli hienosti ja saatiin hyvä palkkaleikki loppuun.

Aluks Luna stressas kisapaikalla niin kovasti, ettei ruoka eikä lelu maistunu, mut nopeesti se alko tarjoomaan perusasentoa ja taistelemaan patukasta. Se ei oo ollenkaan niin toivoton, mun pitäs nyt vaa mahollisimman paljon roudata sitä joka paikkaan, että päästäs tosta ressaamisesta, ku koskaan ei oo liian myöhästä. Luna on ihana koira ja osaa olla hieno <3

Isla sijottu jokeri-luokassa (ilmottautumattomien luokka) sijalle 3, ajalla 8.68.

Seuraavana oli vuorossa agiepikset, joihin me ei tietenkään osallistuttu, mutta kattomassa oltiin. Näin paljon asioita, joiden tärkeyttä en oikeen oo aiemmin osannu yhdistää käytäntöön. Kontaktit ja koiran irtoominen on tärkeempää ku osasin oikeesti kuvitellakkaa. Toki siellä oli myös paljo muita asioita, jotka pisti silmään, mutta noi nous suurimpina esille. On kova hinku päästä treenaamaan!

Vikana oli mätsäri, johon epäilin vähä osallistua. Koirat alko olla jo tosi väsyneitä, Detta alotti narttumaisen muille murisemisen ja nukku lähes koko ajan mun sylissä. Saatiin kuitenki punane nauha, mutta tiputtiin viimesenä jatkosta. Sipsutettiin vielä espanjanvesikoiran kanssa, mutta se valittiin eikä meitä. Rehellisesti sanottuna ei harmittanu ollenkaa, haluttiin koko konkkaronkka vaan kotiin. Isla sai sinisen nauhan ja se valittiin vielä viimeseen asti jatkoon, muttei kuitenkaan sijottunu. Hienoa taistelua koirilta! Mainittakoon että mätsärissä oli kovempi taso ku ikinä, moni oli todellisia näyttelykonkareita :)

Autossa odottelua ja lepäämistä...


Illalla vielä infoa lauantain treenistä.

2 kommenttia:

  1. Hah, taso oli varmasti ihan mitätön kun Himba ei ollut paikalla! ;))

    VastaaPoista
  2. Noh Himbsukka ois nostanu tasoa entisestään :) Detta sai ihan väärän värisen nauhan!

    VastaaPoista