tiistai 17. heinäkuuta 2012

Tokoa kera dobermannin

Heipparallaa! Oltiin tänään tokoilemassa Emmin ja vesikoirien kanssa. Alotin Lunan kanssa, joka teki kyllä aivan huippuhienosti. Jääveissä on vielä hiottavaa, samoin ku paikkamakuussa, muuten meillä alkaa olla liikkeet kasassa. Ens kuulle tosiaan ilmotan sen kokeesee, HUI. Jännittää kyllä jo nyt kovasti. Hyppyä neiti teki hienosti, samoin ku seuraamispätkiä ja luoksetulon. Emmi toimi meille liikkurina. Tehtiin myös kehääntulo tarkastus ja luoksepäästävyys, kehään tulossa jouduin pitämään siitä aika kovasti kiinni, mut luoksepäästävyys meni kivasti. Häiriöihin neiti ei oikeestaan enää reagoi. Tänään treenattiin työkoneiden melussa, eikä ollu milläskään.

Oon alkanu palkkaamaan pallolla patukan sijaan, tai toki patukka on edelleen kovassa käytössä, mut pallo on sen mielestä ihana. Voi olla että tää nameista lelupalkkaan siirtyminen on tehny Lunalle nii hyvää, et työskentelyki näyttää nykyään tosi erilaiselta.

Huomenna teen aamulla kotona paikkamakuuta ja jäävejä ja iltapäivästä mennään Heurekan pihalle treenaa. Ollaan nyt Lullukan kanssa tehotreenissä. Haaveilen salaa 11.8. kokeesta, mutta katotaan miten käy.

Detan kanssa tein tänään hyppyä ja seuraamiseen lähtöä. Oon viime aikoina treenannu sitä vähän siihen suuntaan ja sen kyllä huomaa. Neiti koittaa mennä siitä mistä aita on matalin ja siihen on nyt kyllä tehtävä muutos. D saa taas palata ruotuun. Sen kanssa on kyllä rehellisesti sanottuna motivaatio hukassa. Suunnittelin jo että avoin saa jäädä tänä vuonna meijän korkeimmaks luokaks. Me ei edes haaveilla voittajasta ennen vuotta 2013. BH koetta ajattelin käydä kokeilemassa vielä tän vuoden puolella ja ne muutamat avoimen kokeet, mutta siihen koko homma saa jäädä.

Nii ja hei tehtiin me D:n kanssa vähä aksaaki, puomia ja muutamaa hyppyä :) Puomissa ei ongelmaa, menee innolla ja koskee kivasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti