torstai 31. tammikuuta 2013

Agiliitoa

No niin, nyt on ekat treenit käyty ja oli kyllä hauskaa. Hetki meillä meni että muistettiin mitä homma on, mutta nopeesti se alko palautua mieleen. Tehtiin yksinkertasta treeniä, jossa oli 5 hyppyä ja kaks putkea. Putket oli kentän lyhyillä sivuilla ja niiden välissä (pitkillä sivuilla) oli kaks hyppyä eli yhteensä neljä. Keskellä oli vielä yks hyppy. En tiiä hahmottaako teistä kukaan tätä, mutta kokeilin kuitenki :D Tehtiin ensin kokonaista kierrosta muutaman kerran, jonka jälkeen muistuteltiin valssia. Muutaman kerran onnistuttiin, mutta koiralla oli niin kova vauhti, etten meinannu millään ehtiä. Se onki meijän suurin ongelma. Mun pitäis saada Detta irtoomaan niin kauas ja niin itsenäiseks, että kerkeisin ite seuraavalle esteelle. Nenästävetotaktiikka ei toimi tollasella raketilla. 

Jatkettiin keppien opiskelua, tai oikeestaan alotettiin ne alusta vinokepeillä. Hitsit että D on pätevä. Tehtiin muutamia toistoja ja saatiin kepit jo tosi ylös. En usko että se tarttee montaa kertaa kun jo hoksaa homman. Pikku hiljaa tää tästä lähtee. Nostettiin muuten myös rimoja. D on tähän asti hypänny pelkkiä medirimoja, mutta kokeiltiin nyt maxia. Uskon vahvasti, että se kisaa maxeissa, joten ei kannata loputtomiin loikkia miniä ja mediä. Tää myös vähän hidastaa Detan vauhtia, niin mä kerkeen matkaan paremmin.

Voisin muuten asettaa meille agiin tavotteen. Haluisin päästä mölleihin tänä vuonna :). Se on meijän tavote korkata mölliura. Oikeisiin kisoihin me ei vielä edes haaveilla.

Oli kyllä hienoa huomata, että D tekee edelleen hienosti hommia, eikä häiriinny vaikka lähelle tulis muita koiria. On se vaan niin pätevä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti