maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tokotusta

Perjantaina tokoiltiin jälkeen. Omalla vuorolla tein luoksetulon pysäytyksiä, liikkuroituna kaukot ja noudon. Seuraamista naksuttelin yksikseni ja kyllä, D alkaa jo hiffata hommaa. Pitää kivasti kontaktia, eikä edistä, ainakaan yhtä paljon kuin ennen. Vielä siinä on tekemistä, mutta hyvällä mallilla ollaan :) Treeneistä jäi jälleen kerran hyvä fiilis. Kunpa tuo pieni karvakasa toimisi yhtä hyvin kokeessa, eikä alottais nyt niitä juoksuja!

Tokassa kuvassa näkyy, että perusasennon paikka vois olla sen 10 cm taaempana, mutta eipä ole, ainakaan vielä, mutta pikku hiljaa. Nopeesti D on kuitenkin hoksannu, että kun palkka tulee takaa niin ei sinne eteen kannata kiirehtiä. Meillä on ehkä paikka Tampereelle 1.5. kokeeseen, jotenkin en usko kuitenkaan että päästään sinne, mutta toivossa on hyvä elää.


 CTiinaKarvonen


CTiinaKarvonen


Hieroja kävi meillä tänään viimesen kerran hetkeen. D oli todella hyvässä kunnossa ja ero oli huima ensimmäiseen kertaan. Oon myös ite huomannu, että selän hinkkaaminen pöytään on jääny pois ja neitokainen venyttelee jo joka suuntaan itsenäisesti. Meillä on kyllä todella hyvä hieroja, joka on saanu ihmeitä aikaan! Seuraava käynti on varmaan sitten kun pidetään treenitaukoa eli ennen talvea, jollei tälle motivaatiolle nyt tapahdu jotain ennen sitä. Voi myös olla että siirtyminen AVO-VOI ei mene ihan kuukaudessa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti