maanantai 22. huhtikuuta 2013

Upea pieni BC

Nyt on omistaja sekä koira saanut taas kovan innostuksen tokoiluun. Mies ei ehkä ole innostuksesta ihan yhtä innoissaan, koska sehän lisää aina herralle hoitovastuuta. Aloitetaan vaikka perjantain tokoiluista. Kovin kummosesti en voi sanoa niiden menneen, mutta saatiin Annalta loistavia vinkkejä seuraamiseen. Sen ideana oli, että nyt voi todellakin alkaa vaatimaan sitä oikeeta paikkaa ja jatkuvaa kontaktia, kun koira osaa perusteet ja kaavion. Anna ehotti myös, että laittaisin koiran ns. epäonnistumaan. Kun edistäminen alkaa niin hups vain käännynkin ja koira mokaa. Tästä ei tietenkään tule palkkaa ja D joutuu entistä enemmän keskittymään tekemiseen. Tätä aiotaan kokeilla.

Seuraamiseen saatiin jatkoa Riikka Pulliaisen koulutuksessa. Riikka kehui paikkaa ja sanoi, ettei se ole ollenkaan kamalan näköistä, mutta edistämistä täytyy saada pois. D muuten seurasi ihan kivasti koko kaavion. Kontakti on tosi hassu, koska koira kulkee edellä, niin pää joutuu olemaan siten, että koira katsoo taivaaseen. Päänasento muuttui samantien kun paikka siirrettiin 20 cm taaemmas.


CNITA
 
Riikka neuvoi tekemään todella lyhyttä pätkää, etenkin nyt ennen koetta. Ohjeena oli myös, että ohjaan koiran heti pysähtyessä takasin oikealle paikalle kädellä. Muutaman toiston jälkeen D alkoi itse korjaamaan ja siirtämään paikkaa. Tämä ilmeisesti toimii. Myöskin kontakti näytti olevan kiinni paikasta. Katsellaanpas mitä tästä tulee.. Tänään pääsen jo testaamaan uusia oppeja, kun mennään Ninnun kanssa tokoilemaan.

Ensimmäisellä kierroksella tein koulutuksessa niitä iki-ihania luoksetulon stoppeja. Voi voi... Riikan neuvojen mukaan kierrättäminen ei auta. Koira hoksaa sen aivan eri liikkeeksi ja vaikka se siinä pysähtyisi kuin seinään, se ei missään nimessä tarkoita että homma toimisi liikkeenomaisesti. Tästähän myös Heidi mainitsi mulle joskus puhelimsessa. Noh, ei muuta kun koira aina paikalleen istumaan ja stoppi, jos ei pysähdy kunnolla viedään takaisin stoppi paikalle ja voivotellaan. Siitä sitten alkuun ja uudelleen. D kestää hyvin toistoja ja jaksaa tehdä, joten ei ongelmaa. Jos taas ennakoi otetaan läpi. Tämä näytti toimivan. Niin ja hei palkka tuleekin avustajalta eikä meikäläiseltä. Jos taas alkaa ennakoimaan palkkaajaa, niin palkka tuleekin multa.

Saatiin muutama tosi kiva stoppi aikaan ja tämä oikeesti näyttää toimivan. Tarviin vaan aina kaverin tekemään mun kanssa, mutta ainakin tällä viikolla saadaan parit treenit niin ja ens viikolla vielä yhdet alle ennen koetta, jollei D nyt päätä alkaa juoksemaan. Nyt ei tarttis, koska kaikki on menny niin kivasti ja koira toimii kun ihmisen ajatus.

Koulutuksessa tehtiin myös yksi yhteinen kierros, normaali EVL:n paikkaistuminen ja paikkamakuu häirittynä. Paikkamakuu toimi siis niin, että ohjaajat jäivät esille ja Riikka heitteli leluja koirille. Pallot sai kyllä D:n huomion, mutta hienosti pysy maassa, eikä edes aikonu liikkua. Riikka myös meni jokaisen koiran edestä vuorotellen ja heilutti narulelua, ihmettelen ettei koira noussut, mutta joka kerta se vaan jaksaa yllättää <3

Samaan syssyyn kuului myös harjotus, jossa seistiin kaikki ringissä, koirat oli sivulla ja Riikka häiritsi niitä vuorotellen. Käskyihin D reagoi, muttei lässytykseen. Tässä on vielä petraamista. Viimeisellä kierroksella koirat jätettiin istumaan ja käveltiin itse koirien taakse. Jälleen häiriö tuli edestä, oli kyllä hieno huomata kuinka D käänsi pään muhun päin ja selkeesti ajatteli ettei saa reagoida näihin häiriöihin. On se vaan hieno :)

Niin ja siihen paineistumiseen mitä D tekee. Se siis alkaa seuraamaan kaikkea ympärillä tapahtumista ja esittää, että sitä hakataan kotona. Ei uskalla ottaa kontaktia, eikä välttämättä pysty tekemään mitään. Sain siihen ohjeeksi, että siitä ei kannata välittää. Tilanteen voi nollata jollain kivalla liikkeellä, mutta siihen ei koskaan lopeteta treeniä tai palkata. Koiran on vaan opittava pääsemään tästä yli.

Hei ja vielä tähän loppuun, että meillä on nyt takana yksi EVL:n häiriöity makuu ja kaksi istumista, eikä niissä oo mitään ongelmaa. Taitava tyttö <3


CNITA

Kuvat on muuten Inkoosta koulutusviikonlopulta, katsellaan jos saisin joltain ongittua kuvia eiliseltä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti