perjantai 27. syyskuuta 2013

Keskiviikon persjätöt

Nyt on taas kahdet treenit takana ja vihdoin alan päästä hyvään postailutahtiin taas kiinni. Keskiviikkona oli vuorossa persjättöjä tällaisen radan muodossa:


3-6 oli tarjoitus tehdä persjättöjä samoin putkeen ennen viimeistä hyppyä. Tajusin muuten juuri, että pituus olikin ennen putkea eikä sen jälkeen, mutta väliäkös sillä. Keinu otettiin myös erikseen. D suorittaa sen ihan kivasti, mutta täytyy antaa käsky jolla rauhottaa koiran keinulle, muuten tuloksena saattaa olla jotain ihan muuta kuin nätisti suoritettu este. Karjaisen siis jotain, jolla saan vähän kierroksia himmattua :)

 Rehellisesti täytyy sanoa tuosta pätkästä, että noin nopean koiran kanssa ei ole mahdollista päästä tuonne viimeiselle esteelle persjätöllä, joten lintsasin vähän. Tai voihan se olla että joku siihen kykenee, mutta sen haluan nähdä! Eihän noita kukaan oikeasti noin tekisi, mutta nyt treenattiinkin ohjaustekniikkaa, hauskaa se oli. D oli aivan mahtava. Parasta on ehkä se, että alan luottaa koiraan, eikä enää tarvitse varmistella sitä, että hyppääkö se nyt vai ei. Kyllä se sieltä vaan todistetusti tulee. Voisi kokeilla tätä joskus omankin ryhmän kanssa.

Loppuun tehtiin vielä puomia ja keppejä. Hommahan alkaa sujua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti