torstai 10. lokakuuta 2013

Torstai 10.10.

Käytiin aamulla (Hennan aamu, mun päivä) koirien kanssa hallilla. Tehtiin alkuun Detan kanssa muutama toisto niitä keppejä ja A:ta. Jostain syystä A on ollu koiralle aina tosi helppo ja kontaktin tarjoaminen tulee luonnostaan. Näin se sujui tälläkin kertaa. Tavoitteena oli tehdä kunnon tokotreeni, mutta hömpöteltiin nyt vähän ensin.

Aloitettiin seuraamisella. Voi vitsit, kyllä se koira tekee hienosti, mutta allekirjoittanut on opettanut homman päin peetä. Paikka on väärä, se pysyy koko ajan, mutta 10-15 senttiä liian edessä. Palkka taakse on vähän auttanut ja siirtänyt koiran sen 5 cm aiempaa taaemmas. Varsinaisesti Dettahan ei edes edistä, se vaan on opetettu liian eteen. Niin ja tuo kontakti. Pitää kyllä ihan ok, mutta onhan sitä vaikea katsoa silmiin jos kroppa on tuolla paikalla.

Seuraamisessa ollaan edistytty huimasti! Tavoitteena oli saada siitä iloista ja energistä, kivaa puuhaa. Sitä se nyt on. Sain aikaiseksi myös videon josta näkee missä mennään. Nyt vaan paljon olkkaritreeniä ja joku kikkakolmonen tohon paikkaan.





Seuraavana projektina nouto tai noudot. Rohkeesti kaivoin metallin esiin ja kolme noutoa sen kanssa. Kalisee vähän tuodessa, mutta loistokoira toi sen kyseenalaistamatta. Kapulan kanssa ollaan alettu vahvistamaan pitämistä. Koira kyllä pitää, mutta saattaa irroittaa kun näkee, että liikutan kättä kohti. Kapulasta ei siis irroteta ennen lupaa ja palkka tulee vasta kun se on luovutettu. Dettahan on siitä hankala, että mun koskeminen kapulaan paineistaa sen ihan maanrakoon. Sen kanssa on joutunu keksimään vaikka mitä vippaskonsteja tähän luovutukseen. Pitotreenit vie homman siihen, ettei koira nouda enää ollenkaan (ai miten niin ohjaajapehmeä?). Tätä on nyt työstetty niin, että seuruutan kapula suussa ja teen muita juttuja, mutta sen kapulan on koko ajan otteessa, muuten ei heru palkkaa. Tähän asti tuottanut ihan hyvää tulosta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti