lauantai 5. lokakuuta 2013

Tunnistusnouto

Heippa jälleen, kyllä on postaustahti hyvä, vaikka itse sanonkin. Tunnarin kanssa on taas otettu askel eteen päin. Suurin syy siihen on se, että sitä on tehty. Allekirjoittanut on ollut laiska sen kanssa. Post It laput jätin tässä treenissä pois, tosi palautan ne vielä ensi kerralla kahteen ensimmäiseen toistoon. D siis tunnisti seinältä jo oman lappunsa ja merkkasi sen pitämällä nenää sen päällä. Epäröintiä ei ollut enää ollenkaan joten uskalsin siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Lykkäsin lapun oikeaan kapulaan ja kasan laputtomia kapuloita noin puolen metrin päähän. Koira haisteli kaikki mutta merkkasi kapulan varmasti. Seuraavalla toistolla leikkasin lapun niin pieneksi ettei koira nähnyt ja jälleen varmaa toimintaa. Tämän jälkeen siirsin puolet kasasta kapulan toiselle puolelle, eikä tässäkään ongelmia.

Tässä välissä tein muutaman toiston, jossa koira tarttuu merkkaamaansa kapulaan ja tuo sen minulle. Sitten vain kokeilemaan, eli laitoin 3 kapulaa tasaisin välein, joista yksi oli se oikea (ilman lappua, vain hajustettuna). Haistelu ja pieni epäröinti tuomisen suhteen, mutta suuhun otti heti oikean. Taputin reittä ja koira toi kapulan sivulle!! Seuraavalla toistolla toi näistä kolmesta oikean jo varmasti. Voi vitsit että taas sai kokea sitä ylpeyttä.

Tässäkään opetuksessa mulla ei ollut minkäänlaista apua. Tein vain oman fiiliksen ja uskon mukaan. Yritin ajatella, että miten koiralle olisi kaikki mahdollisimman selkeää, hyvin näytti onnistuvan. Seuraavalla kerralla palaan taas askeleen taakse ja teen muutaman helpon toiston lapun kanssa, jonka jälkeen jatketaan varmistelua. Vitsit miten hienoa, meillä on tunnari näin hyvällä mallilla. Eiköhän me se kuitenkin vielä jossain vaiheessa hajoteta :D

Hei ja täytyy vielä suositella tätä lapputekniikka! Meillä ainakin tuolle noutohullulle koiralle toimi paremmin kuin hyvin. Tietää nyt heti, että ensin haistellaan ja sitten vasta tuodaan. Oikeinhan en varmasti tätäkään tekniikkaa tehnyt, mutta ainakin se tuotti tulosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti