lauantai 8. helmikuuta 2014

Ensimmäinen viikko uudessa kodissa

Tähän viikkoon on mahtunut paljon. Fiini oppii koko ajan uusia asioita. Naksutellessa hoksaa tosi nopeasti mistä on kyse. Ollaan naksuteltu nyt neljää eri juttua. Nenäkosketusta etusormeen, sormen seuraamista, joka päättyy kosketukseen, kontaktia ja herkkusta luopumista. Kaikki uudet jutut hoksaa niin nopeasti. Mitään asentoja ei vielä olla treenailtu, mutta kuppia odottaa jo istumassa. Tassun takia haluan, että koira saa itse valita mukavan asennnon kun temppuillaan.

Ulkona luoksetulot ovat mainioita. Oikeasti Fiini seuraa Dettaa, mutta ajattelin huomisesta alkaen alkaa palkkaamaan molempia tyttöjä. Ollaan käyty irti pieniä metsälenkkejä max. 10 min. Pyrin pitämään mahdollisimman paljon irti, ettei pennulle tule sellaista "jes mä en oo hihnassa" tunnetta. Toki sitä hihnaakin pitäisi treenata. Mietin pitkään, että pidänkö paketin aikana Fiiniä vapaana, mutta on parempi, että tyttö juoksee ulkona lumessa kuin sisällä liukkaalla lattialla. Muutamat omaan silmään vaaralliset hepulit on tullut jo otettua.

Mimulin kanssa pentu on hyvää pataa. Leikkivät keskeenään vetoleikkejä, mutta koko ajan on oltava silmä tarkkana, ettei lapsi töni/lyö koiraa ja ettei Fiini innostu puremaan. Fiinillä on myös uskomaton talentti kiivetä joka paikkaan. Se osaa hienosti hypätä liikkuvaan taaperokärryyn ja änkee itsensä lelukoriin. Melkoinen otus.

Jotenkin kuvittelin, että lapsen ja kahden koiran kanssa voisi olla haastavampaa, mutta hyvin tuo uusi tulokas tässä porukassa menee. Pystyn naksuttelemaan Mimulin uniajat (12-15, 19 nukkumaan) ja leikkiminen onnistuu koko porukalla. Vielä kun päästään muutaman kuukauden päästä tästä jatkuvasta pissaamisesta, niin kaksi koiraa tosiaan menee siinä missä yksikin. Ollaan käyty ainakin 10 kertaa päivässä ulkona. Mietin että jos meille on 27 porrasta ja nousen ne 10 kertaa, se tekee 270 ja vielä 270 alas eli yhteensä 540. Voin siis huoletta popsia paljon suklaata.

Niin muistinko mainita, että aivan ihana ja valloittava pentu. Juuri sellainen jonka toivoin <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti