sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Oili Huotarin koulutus

Ja jälleen on saatu oppia ja etenkin uutta motivaatiota tulevaan. Eilen siis vietettiin koko päivä kuunnellen ja treenaten Oili Huotarin kanssa. Käytiin Fiinin kanssa jokunen kuukausi aiemminkin Oilin koulutuksessa ja olin niin tyytyväinen, että oli pakko mennä uudestaan.

Meidän suoritusvuoro alkoi ryhmätreeneillä, koska yksilöaika oli vasta 16.30. Ryhmätreenissä tehtiin paikkamakuuta rivissä yksitellen käskyttäen, istuminen, luoksetulo rivistä yksitellen, seuraamista rivissä, jääviä rivissä ja muita kovia häiriöitä. Kaikkeen muuhun F kykeni hyvin, mutta paikkamakuu jossa ihmiset liikkuivat siellä täällä oli haastava. Kaikkia olisi vaan ollut niin älyttömän kiva moikata. Koirista ei ole häiriöksi. Meillä on onni treenata viikoittain porukassa, jossa kaikki kykenevät tekemään treeniä yhtäaikaa. Luoksetulo rivistä yksitelleen meni yllättävän hyvin, samoin jäävät. Koira kuunteli vain minua ja teki istumisen ja makuun hyvin. Seisominen on vielä niin vaiheessa, ettei sitä voinut odottaakaan, etenkään tuollaisessa häiriössä. Ryhmätreenin jälkeen oli jo onnistunut fiilis.

Yksilöissä otin ensimmäiseksi liikkeeksi luoksarin stopit, joita ei oltu vielä aloitettu. Alettiin työstämään niitä leikin varjolla, jossa koiralle vaan nakellaan nameja vuorotellen eri suuntiin. Yllätykseksi heitetäänkin nami käskysanan kanssa vastaan, jolloin koira automaattisesti pysähtyy. Makuussa taas palkataan suoraan jalkojen juureen, niin että koira syöksyy kovasta vauhdista maahan. Tämä sopi kyllä meille kuin nenä päähän. Fiini hoksasi heti mistä on kyse ja teki tosi hienoja stoppeja. Näitä ei olin mukaan tästä tarvitse edes viedä eteen päin vaan ne lykätään monien monien toistojen jälkeen suoraan liikkeeseen.

Toisena liikkeenä seuraaminen. Tätä tehtiin noin 6 kk Korrin Pekan ohjeiden mukaan kolmella eri tavalla. Lelu kainalossa, imuttaen ja puolipassiivisella kädellä. Itsellä ongelmana on se, etten uskalla viedä liikettä eteen päin, max 6 askelta ja palkka. Allekirjoittanu on jo yhdelle koiralle rakentanut huonon seuraamisen, eikä aio tehdä toiste samaa.

Saatiin Oililta tosi paljon kehuja kauniista seuraamisesta ja ohjeeksi pidentää pätkiä nyt kunnolla. Ensin imutuskierros, jonka jälkeen herkku pois kädestä ja palkkasanalla palkkaaminen. F vastasi näihin tosi hyvin ja teki jo pitkiä pätkiä loistavasti. Tuntui niin hyvältä saada positiivista palautetta paikasta, asenteesta ja siitä, että työ on oikeasti kannattanut. Seuraaminen on oikeasti aika kivaa, kun tekee pohjat kunnolla. Niin ja ollaan kuulemma valmiita alokasluokkaan.

Havaintona tuosta koirasta on ehdottomasti se, ettei sitä voi viedä kokeeseen suoraan autosta. Se täytyy lämmitellä kunnolla ja tehdä koe pari kertaa läpi, ennen kuin sen saa keskittymään 100 %. toukokuun 31. pv korkataan alokasluokka, joten vielä ehtii hinkata kokeenomaisia, vahvistaa seisomisen ja pidentää seuraamisen. Niin jännää, mutta on tuo koira vaan <33

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti