maanantai 27. huhtikuuta 2015

Melkein masennus

Käytiin viime viikolla ekaa kertaa pariin viikkoon tokoilemassa. Oltiin oikeasti kaksi viikkoa tekemättä mitään, missä täytyy ajatella. Tämän kyllä huomasi. Olin jo tarkkaan miettinyt mitä haluaisin Fiinin kanssa tehdä, mutta ensimmäiset ulkotreenit ja virtaa täynnä oleva kelpie, ei ole hyvä yhdistelmä. Ensimmäistä kertaa tuntui myös, että oma kärsivällisyys pettää. Väittäisin kuitenkin, että omaan melkoisen hyvät hermot.

Fiinin mielestä oli 100 kertaa kivempaa sinkoilla ja haistella, eikä meidän vahvuus liikkeestä maahan onnistunut millään. Hienosti pysähtyi ja laittoi etupään maahan, mutta pylly pystyssä odotteli tulevia ohjeita. Nyt jo vähän naurattaa :D Rehellisesti, olisin heittänyt hanskat tiskiin, mutta Riikka jaksoi tsempata ja hokea, että nyt siltä koiralta vaaditaan. Niin me vaadittiin. Ei tuosta hullua huskaammaksi tullut, mutta ehkä ennen kaikkea tämä herätteli meikäläistä. Fiinille pitäisi olla entistäkin mustavalkoisempi ja kehua tosi rauhoittavasti. Pienikin innostuminen saa koiran ilohepuleihin. Nyt myös niitä herkkuja selkeästi vähemmälle ja vaatimustaso potenssiin 10, se kun ei ole pentu enää. 

Kotona ollaan tehty nyt 2 treenit tuon perjantain jälkeen. Niistä on tullut kiva mieli ja jaksaa taas innolla painella perjantaina treeneihin. Hienosti erottelee jäävät ja tekee kivalla ilmeellä.

Sisätreenit hallissa meni niin kivasti, että optimistina ajattelin meidän kisaavan toukokuun lopussa. Pari viikkoa tässä on vielä ilmoon, joten siihen saakka painetaan 100 lasissa hommia ja mietitään miten tehdään. Mikään kiirehän tässä valmiissa maailmassa ei ole, eikä me sinne keskeneräisellä pakalla lähdetä.