maanantai 27. heinäkuuta 2015

ALO1 JA PIIRINMESTARUUS JOUKKUEHOPEAA

Kisattiin tosiaan Fiinin kanssa eilen ensimmäistä kertaa alokasluokassa. Sää ei todellakaan ollut kuin morsian. Vettä tuli kaatamalla koko päivä. Lähes aamusta iltaan, näin myös meidän suoritusvuorolla. Aamulla ensimmäiset ajatukset oli tietenkin, ettei tämä voi ollaa totta. Me jotka ei koskaan treenata sateella, eikä Fiini mielellään edes ulkoile silloin, jouduttaisiin kisaamaan märällä kentällä.

Eniten tietenkin jännitti paikkamakuu. Aloittelevista koirista kun ei koskaan tiedä. Luoksepäästävyys, se meidän murheenkryyni meni ihan mukavasti. Koira kyllä nousi, muttei sentään hypännyt syliin pussaamaan, vaan rauhallisesti kieppui ja meni kiehnäämään jalkoihin. Ei siis olla treenattu tätä kun muutaman kerran, koska en jotenkin jaksanut panostaa siihen. Uusilla säännöillä olisi kuitenkin ollut ns. vapaa luoksepäästävyys, jossa ei tarvitse könöttää perusasennossa. Niin se paikkamakuu! Meidän ryhmästä nousi yksi, eikä sekään häirinnyt muita koiria, joten siihen meidän makuu ei kaatunut huonosta numerosta huolimatta. Ensin jouduin antamaan kaksi käskyä märkään maahan ja F oli koko 2 min todella levoton. Heilutteli korvia säännöllisesti, ilmeisesti sinne satoi oikein kunnolla vettä :D Koiraa inhotti ja ällötti koko tilanne. Kahdella käskyllä vielä ylös märästä maasta.

Luoksepäästävyys 10

Paikkamakuu 7

Sitten niihin yksilöliikkeisiin. Seuraamisissa oltiin ihan ulalla. Harmittaa, koska mun silmään Fiinillä on tosi kiva seuraaminen, vaikkakin pudottaa kontaktin käännöksissä. Toki tässä varmasti osansa sateella, joka tietenkin tässä tapauksessa menee suoraan silmiin ja korviin. 

Seuraaminen hihnassa 7

Seuraaminen vapaana 7

Liikkeestä maahanmeno meni ihan kivasti. Olin kyllä ihan varma, ettei koira mene, vaikka normaalisti meidän ehdottomasti vahvin liike. Se märkä maa, on niin kurja :D! Sain nostettua seuraamisten jälkeen Fiinin vireen niin ylös, että varmaan tippui vahingossa käskyllä alas. Jätti kyllä aluksi kyynerät ilmaan ja teki lopun hitaasti.

Liikkeestä maahanmeno 8

Luoksetulossa tuli kovalla vauhdilla ja törmäsi kun ilmassa yritti käänttää perusasentoon. Jatkossa koira opetetaan tulemaan kiertäen. Turha menettää pisteitä näin helpossa liikkeessa.

Luosketulo 8

Liikkeestä seisominen oli kuulemma todella hyvä ja napakka. Ennakoi kuitenkin perusasennon.

Liikkeestä seisominen 9

Hyppy 10

Kokonaisvaikutus 8

Pisteet 161, ALO1


Aluksi olin tästä vähän harmissani, koska meillä oli alla tosi hyviä kokeenomaisia ja salaa odotin enemmän. Lopulta tajusin kuitenkin, että kun lisätään koiran ikään sää ja meikäläisen jännitys, koe meni meiltä hyvin. Fiini teki hienosti töitä, eikä lopahtanut missään vaiheessa. Kokeenomaiseen työskentelyyn ja vireeseen voi olla todella tyytyväinen. Liikkeiden välit meni hallitusti ja aloitukset kivasti. Intoa riitti, mutta homma pysyi samalla myös paketissa. Kuvittelin 4 kk sitten, ettei kisata ennen kolmea vuotta, koska tuota energiaa ja härväämistä tuntuu riittävän koko kylälle. Hiljalleen se yhteistyö alkaa näyttää paremmalta ja luen tuota koiraa päivä päivältä paremmin. Me taisteltiin ykkönen pienen pupujussin kanssa <3 Nyt nokka kohti avointa!

Kyseessä oli siis piirinmestaruuskoe ja yllettiin hopealle joukkueena. Mukana oli myös Riikka ja Rieha-mamma, jotka muuten samalla veivät yksilöpronssia, Onnea ihanat <3 

lauantai 18. heinäkuuta 2015

TILANNEKATSAUS

Pitkästä aikaa taas täällä. Lupaan etten seuraavassa postauksessa kirjoita "pitkästä aikaa", vaikka aika arvatenkin on pitkä. Ollaan tehty Fiinin kanssa tehokkaasti esineitä, jälkeä, agilityä, lenkkejä ja tokoa. Ilmoittauduin hetken mielijohteesta piirinmestaruuksiin viikon päähän. Liikkeet on meillä kivassa mallissa ja kokeenomaisia on alla, mutta ainahan se jännittää. Jännittää myös päättääkö neiti aloittaa juoksut ensi viikon aikana. Sormet ristiin, että päästään kisaamaan.

Hei ja käytiin me näyttelyissäkin viime viikonloppuna. Eniten pohdin esiintymistä. Jaksaako kelpielapsi ravata nätisti ja seistä paikallaan. Onneksi rakas mieheni heitti molempina päivinä 2 h pitkän lenkin ennen kehää, joten fiilis oli aika hyvä. Tiesin ettei minusta maailman kaunein koira ole tuomarista sitä, ei lähellekään, joten ei me nyt rehellisesti lähdetty mitään sertejä hakemaan, etenkään erkkarista. Erkkarista saatiin arvosteluksi H, mutta tuomari muisti erikseen mainita hienon esittämisen. Kaunis rakenne kuitenkin, mutta kehittymätön ja kevyt.

Uhosin että seuraavana päivänä otetaan EH ja se me myös tehtiin. Tosin Fiini ei esiintynyt niin hienosti kuin edellisellä kerralla. Tämänkin tuomarin mielestä kevyt. Hiukan järkytyin näyttelykelpien koosta, kun oma silmä on tottunut näihin enemmän työlinjaisiin koiriin. Lihasta meiltä toki vielä puuttuu. 



Detan kanssa ollaan hiljalleen palattu tokon maailmaan. Kortisoni on tepsinyt hyvin kipuihin, vaikka se näyttääkin tuovan kurjia sivuvaikutuksia. Treenien jälkeen koira on kuitenkin niin monta päivää kivalla fiiliksellä, etten yksinkertaisesti voi jättää sitä enää kotiin. Tulevaisuus näyttää mitä tapahtuu, mutta koiraa on huomattavasti kivempi katsoa kun se on iloisella mielellä eikä masentuneena kotona.

Sivuvaikutuksena on tullut tärinä ja herkkyys. Koira on jotenkin ahdistunut. Seuraa minua kaikkialle ja ottaa ihan eri tavalla painetta mm. Minean itkemisestä, johon ei tosiaan ennen ole reagoinut ollenkaan. Mieheltä koira myös karkasi lenkiltä, koska hän puhui turhan kiivaasti puhelimeen. Tiesin heti kun sain hätääntyneen puhelun karanneesta koirasta, että kotiin se on tullut ja siellähän tuo nökötti oven takana. 

Ensi viikolla nähdään vielä videoita meidän tokoilusta ja pyrin postailemaankin pariin kertaan.