tiistai 2. elokuuta 2016

TOKO SM2016 JA TK1

Pitkästä aikaa taas täällä rustailemassa. Fiinin kanssa ollaan lenkkeilty, uitu, metsäilty ja touhuttu paljon, mutta itse harrastaminen on ollut oman kisadieetin takia vähän vähemmällä. Kotona toki tokoillaan pari-3 kertaa viikossa, mutta kentälle en ole saanut meitä raahattua. Varmasti taas syksyllä homma muuttuu, koska ei se tokokärpänen minnekkään ole kadonnut, yksinkertaisesti kyse on vain omasta fyysisestä jaksamisesta, joka ei anna periksi pitkien aamulenkkien jälkeen.

Käytiin reilu viikko sitten lauantaina viimeistelemässä meidän alokasluokan osaamista ja pokattiin kotiinviemisiksi TK1 koulutustunnus. Jos jotain tuon koiran kanssa olen tehnyt oikein niin kokeenomaisen suorittamisen ja se on paljon tulevaisuutta varten, koska aiotaan jonain pävänä vielä pokata se valiotitteli. Liikkeissä on aina parantamisen varaa, mutta vire koko suorituksen ajan on huippu. Meidän seuraaminen oli myös parasta koskaan. Ajattelin kokeilla täyskäännökset vasemman kautta (SM-kisat on hyvä paikka kokeilla :D) ja nehän toimii!! F keskittyy paljon paremmin eikä katkaise kontaktia, joka on vähän ollut aiemmin käännösten ongelmana.

 Kuva Riitta-Liisa Kuittinen

Kuva Riitta-Liisa Kuittinen

Pieniä tipluja tuli, kuten luoksetulossa innokas törmääminen ja kapulan pidossa pepun liikuttaminen irrotuksen jälkeen, mutta mitäpä noista. Pääasia että tehtiin hommia iloisesti ja yhdessä. Jotenkin on tosi hyvä fiilis meidän tekemisestä. 

Olisin ilmoittanut syksylle BH-kokeeseen, mutta listalta ei nyt löytynyt mitään järkevän matkan päässä olevaa, sopivana ajankohtana. Se jää siis valitettavasti ensi keväälle. Meillä olisi Laukalla tämän kuun lopussa tokokoe, jonne pohdiskelen kovasti ilmoitanko vai en. Sanotaanko, että moni liike on pahasti kesken, MUTTA hyvällä mallilla.

Kotitottiksena aloitettiin tänään nose-touch kämmeneen, jonka aion ketjuttaa paikkaistumiseen, niin että hoksaa makuun ja istumisen eron sanallista valmistelua selkeämmin. Huomenna jatketaan sillä ja viimeistellään kapulan palautusta. Jäävien erottelussa ilman apuja on hommaa, samoin ruudussa. Perjantaina käydään kentällä vetämässä AVO läpi, niin saa vähän varmistuksia kannattaako se koepaikka ottaa.

Kuva Riitta-Liisa Kuittinen 

Kuva Riitta-Liisa Kuittinen

Mutta hei meillä on nyt ensimmäinen koulari. Ja vaikka aluksi harmitti tuo alokasluokassa kykkiminen, niin saatiin hyvin kisakokemusta sekä pintaa myös uusille säännöille. 

maanantai 30. toukokuuta 2016

ALO1 JA SM-KISAT

Käytiin Nöppösen kanssa Laukan kokeessa lauantaina ja tokoiltiin sieltä toinen ALO1 174,5 pojoa. Koe meni ihan kivasti ja koira teki just niin hyvin, kun sitä on opetettu. Paikkamakuuta rivissä ja yksitellen, on tehty vähän, joten siitä tuplakäskyllä -8 pojoa (meni niin hitaasti, että päätin antaa toisen käskyn, toki ei sitä olisi tarvittu) ja seuraamisen käännöksistä myös vähän noottia. Siinäpä siis oikeastaan ne oleellisimmat. Kapulan pidossa koira nostaa innoissaan pyllyä sekä kapulan annossa, että luovutuksessa, joten se täytyy hioa ennen SM-kisoja kuntoon.

Kaikki näistä "mokista" on tosiaan sellaisia juttuja, joita ei ole treenattu tarpeeksi. Fiini oli omalla tasollaan ja ohjaaja voi täysin katsoa noista pistemenetyksistä peiliin. Huomasin myös, että palkkasin alkuun liikkeiden jälkeen tosi innokkaasti ja hyppyyttämällä, mitä en todellakaan tee koskaan kokeenomaisissa treeneissä. Koira vähän ihmetteli ja purki tätä ihmetystä pari kertaa haistelemalla. Lopetin sen ja siirryin maltilliseen palkkaamiseen, joka muutti koiran mielentilan täysin. Aikamoinen ahaa-elämys.

Kisakokemusta on onneksi kertynyt jo sen verran, ettei jännitys ole enää mikään ihan älytön. Pystyn hyvin miettimään mitä teen ja kuinka käyttäydyn koiran kanssa. Toki SM-kisat on sitten ihan oma lukunsa, mutta ainakin nämä kyläkokeet voi luokitella suhteellisen helpoiksi tilanteiksi sekä ohjaajalle, että koiralle.

---------------------------------------------------------------------------------

Treeniin ennen SM-kisoja siis:

Paikkamakuun yksittäiset käskytykset ja nopea maahanmeno

Seuraamisen käännökset (tiputtaa kontaktin)

Kapulan pidon maltti

-------------------------------------------------------------------------------

Tässä vielä pisterivi:


8,5 seuraamisesta ja kapulanpidosta. Kaukot oli priimaa ja asento nopea sekä ryhdikäs, en tiedä mistä se yksi piste lähti, mutta väliäkös tuolla.


torstai 12. toukokuuta 2016

NÄYTTELYMENESTYSTÄ JA SUUNNITELMIA

Viime kerrasta on taas jo aikaa. Yritän tässä kaikkeni tasapainoilla kiireisen arjen kanssa ja valitettavasti tämä blogi ei prioriteeteissa nouse kovin korkealle, vaikka tänne onkin kiva kirjoittaa ja listailla kuulumisia. Nyt niitä tulee sitten senkin edestä.

Täällä menee oikein kivasti, ollaan ehditty muuttaa uuteen asuntoon, käydä näyttelyssä, juoksuilla ja lenkkeillä paljon. Kesän ekat uinnitkin on jo takana. Tokon osalta on ollut hiljaista. Lupasin, että edustetaan Laukaa kesän SM-kisoissa alokasluokassa, joten siinä meni hetkellisesti meikäläisen innostus treenata. Olin niin haaveillut, että toukokuun lopussa kisataan avoimessa Laukan omassa kokeessa. Mutta mitäpä tuosta. Ei tässä ole mihinkään kiire valmiissa maailmassa. Jos jotain Detan kanssa opin, niin sen ettei kannata hötkyillä. Kisasin sillä nuorena paljon, joka vaikutti todella merkittävästi koesuorituksiin. Nyt Fiinin kanssa taas on tehty paljon kokeenomaisia ja kisattu vielä vähän. Uskon sen olevan viisas ratkaisu.

Ilmoitin kuitenkin Laukan kokeeseen ALO-luokkaan. Nyt täytyisi alkaa hiomaan paikkamakuuta, ettei mene muiden käskystä ja kapulan pitoa, muut liikkeet on valmiina. Kesäkuulle haaveilen myös BH-koetta, jos vaan saadaan paikka, niin käydään ehdottomasti siellä.

Oltiin tosiaan helatorstaina näyttelyssä Kangasniemellä ja sanotaanko, että tulos ylitti kaikki odotukset. Fiini VOITTI avoimen nartut, mutta parasnarttu kehässä ei sitten enää pärjättykään. Tuloksena kuitenkin ERI, SA ja VARASERT. Ihan uskomatonta, oltiin vielä laskelmoitu että ulkomaalainen tuomari saattaisi tykätä näistä kevyemmistä koirista, mutta tuomari vaihtui juuri ennen näyttelyä Marja Talvitieksi. Hän tykkäsi Fiinistä ja koira kyllä esiintyikin hyvin. Ehkä päällä olleet juoksut ja kuuma keli väsyttivät kelpietä juuri sopivasti. Sain nimittäin juostessa mennä edellä :D Tätä ei kyllä usko kukaan, joka Fiinin tuntee!


Kuva Tiina Karvonen

Sisko sai samaisesta näyttelystä myös ERIn joten onnea sinne :) Ajattelin, että yksi näyttely on vielä tänä vuonna käytävä. Sanotaanko, että lajina se ei innosta niin paljon, että jaksaisin kierrellä useamman, mutta olisihan se kiva kokeilla niitä SERTejä aina sillon tällön kun lompakko antaa myöten ja aikaa riittää.

Aurinkoista kevättä karvakuonoille!

tiistai 5. tammikuuta 2016

TAVOITTEET VUODELLE 2016

No niin, nyt on aika listailla tavoitteita vuodelle 2016 ja katsastaa vuoteen 2015. Aloitetaan tietenkin menneestä. 2015 vuodelle en asettanut sen suurempia tavoitteita, koska huomasin Fiinin olevan miten sen nyt sanoisi, no hitaasti kypsyvää sorttia. Tavoitteena oli korkata tokossa ja näin me tehtiin. Kisoja kertyi valitettavasti vain yksi, mutta saatiin se toivottu ALO1. Jos säännöt olisivat pysyneet samoina, oltaisi varmasti kisattu myös avoimessa, mutta nyt rakennellaan ruutua, peruuttamista yms. rauhassa ja tulevat luokat silmällä pitäen. Fiinin kanssa on panostettu paljon kokeenomaiseen suorittamiseen ja liikkeiden väleihin. Niitä tehtiin ensimmäisten vuosien aikana enemmän kuin itse liikkeitä ja uskon  (toivon!) sen maksavan itsensä takaisin ylemmissä luokissa.

Vaikka kiire sinne kisakentille ei ole, tokon osalta tavoitteena on ehdottomasti kisata voittajassa tänä vuonna. Maaliskuulle on katsottu avoimen koe ja lupailin meitä vähän SM-joukkueeseen alempiin luokkiin, joten todennäköisesti havitellaan koulutustunnusta TK2 ja keräillään sitten kisakokemusta alemmista luokista.

Pk-puolella toivottavasti korkataan viestillä ensi syksynä. Sanotaanko, että tämä on vielä hyvin toiveikas tavoite, koska F:lle on tehty vasta alkeita. Esineet on suhteellisen hyvässä mallissa, samoin tottis, mutta kaikilla saroilla on paaaljon tekemistä. Realistinen tavoite on ainakin BH, joka varaillaan heti kevääksi. Veikkaan, että VK1 menee sinne vuodelle 2017 jos päätevoitteena on kuitenkin työstää tokoa mahdollisimman pitkälle.

Sitten meidän pari hupilajia, joihin asetellaan myös tavoitteet, nimittäin rallitoko ja agility. Agin kontakteja puurretaan nyt oikein urakalla ja kun ne sekä kepit on kunnossa, niin voisi ihan hyvin ilmoittaa kisaamaan. Rallitokosta täytyy lukaista säännöt, mutta ajattelin yrittää saada myös siihen maaliskuun kokeeseen paikan. Kavereiden mukaan se on hauska laji tokokoiralle, joten miksei kokeiltaisi sitäkin. Nyt siis vaan kylttien opiskeluun ja Youtuben pariin. Onneksi mulla on tuo ihana Riikka joka varmaan antaa meille parit vinkit.

TAVOITTEET:

TK2, VOI1

BH

(VK1)

RTK1

Agissa nyt ainakin 1 LUVA

Oikeasti kannattaisi varmasti valita yksi laji johon panostaa kunnolla, siinä voisi tuollaisella koiralla menestyä tosi hyvin, mutta kun me halutaan kokeilla kaikkea. Meillä on kuitenkin vielä toivottavasti 8 kisavuotta edessä, joten ehditään edetä vaikka näissä kaikissa. Kuvittelin ennen, että oon tosi kilpailuhenkinen ihminen ja siis oonhan mä, mutta vuosien saatossa sitä on ymmärtäny, ettei aina kannata hötkyillä ja perusasioihin pitää panostaa huolella. Pääasia on, että meillä molemmilla on kivaa ja yhteistyö pelittää.


keskiviikko 16. joulukuuta 2015

SURU

Kirjoitin tämän postauksen kauan sitten, en vain koskaan saanut julkaistua sitä täällä. Ehkä nyt on oikea hetki, kun haavat ovat hiukan kutistuneet. Vielä ne ammottavat, mutta puhuminen ja muistelu on aavistuksen helpompaa. Tässä on yksi syy miksi en ole palannut tänne. Bannerin kuvaa tekee kipeää katsoa, en voi kuvitellakaan selaavani vanhoja kuvia tai kirjoituksia. Rakastin tuota koiraa vain niin paljon, etteivät sanat riitä kertomaan.

"Nyt tiedän miltä se tuntuu, tiedän miltä tuntuu surra jokaisella solulla, niin, ettet saa henkeä, kun kyyneleet loppuvat jää kipu. Kipu puristaa kaikkea sisällä ja on vaikea hengittää. En tiedä auttaako kirjoittaminen, ennen auttoi. Ennen en kuitenkaan tuntenut näin.

En tiedä mitä sanoisin, miten sen kirjoittaisin. Yritän kuitenkin. Haimme pennun Lapista syksyllä 2010. Ensimmäinen bordercollieni, harrastuskoira ja ystävä jota olin aina halunnut. En kysellyt muulta, selvittänyt terveystuloksia tai nähnyt vanhempia, halusin vain saada pienen mustavalkoisen karvapallon heti. Näin jälkeen päin ajateltuna se oli typerää. Olisi pitänyt valita vastuuntuntoinen kasvattaja, tietää enemmän, tutustua paremmin. Silti en kadu päiväkään. Lopulta kaikella on tarkoitus, Ilman nuoruuden typeryyttä, en olisi saanut korvaamatonta ystävää.

Pentu kasvoi nopeasti. Opimme päivä päivältä tuntemaan toisemme paremmin. Ymmärsin, että pehmeän pienen koiran takana oli myös paljon muuta. Suhde syveni harrastamisen myötä aivan uudelle tasolle. Tiesin mitä seuraavaksi tapahtuu, miten koira reagoi erilaisiin tilanteisiin ja miltä siitä tuntuu, sanoja ei tarvittu.

Detta kasvoi aikuiseksi. Jos koiraa voi sanoa ihmisen mieleksi, sellainen se oli. En koskaan joutunut miettimään lähteekö se luotani riistan, kissan, koiran tai ihmisen perään, harvoin jouduin edes korottamaan ääntäni. Se luki minua, tiesi ajatukseni ja tapani toimia, niin kuin minä tiesin sen.

Ensimmäinen lääkäri diagnosoi sen haavaksi, haavaksi tassussa, jota vain koira nuoli taukoamatta. Yritin selittää, ettei se ole mahdollista, mutta silti syötin antibiootin. Olin liian nuori ja kokematon kyseinalaistamaan. Seuraavalta lääkäriltä saatiin diagnoosi hiiva ja hiivaahan se olikin. Sellaiseksi se ehti muodostua jatkuvan nuolemisen seurauksena. Oireet lähtivät hetkellisesti pois hoidoilla. Koira nuoli tassuja koko ajan, lopulta hiiva oli ympäri vuoden. Tajusin, ettei lääkkeistä ole enää mitään hyötyä ja fysioterapeutin suosittelemana ajoin lääkäriin Tampereelle. Tähän saakka koiraa oli hoitanut 4 eri lääkäriä, joista jokainen lääkitsi seurausta, mutta kukaan ei selvittänyt syytä. 

Eniten mietteitä herätti kroppa, joka oli jatkuvasti jumissa hieronnasta ja lihashuollosta huolimatta. Sieltä se kuitenkin kuvista löytyi, nivelrikko varpaista. Detta sai diagnoosiksi moniniveltulehduksen, koska reuma-arvot pysyivät edelleen normaalin rajoissa. Lääkäri oli toiveikas ja uskoimme molemmat, että normaalin kotikoiran elämä on edelleen mahdollinen. Uskoin, että kortisoni veisi kivun pois ja veihän se, silloin kun annostus oli 6 kertainen verrattuna siihen mitä tavoiteltiin. Kovasta lääkityksestä seurasi tietenkin sivuoireita. Heti kun annostusta tiputettiin, oireet palasivat. Kipu oli yksinkertaisesti tassuissa niin kova, että koko kroppajumi oli seuraus siitä. Reuma-arvot nousivat uudessa verikokeessa, saimme diagnoosin reuma. Tässä vaiheessa usko alkoi horjua, mutta toivoa ei ollut menetetty.

Kokeilimme vielä toista lääkettä. Se aloitettiin yhdessä kortisonin kanssa. Heti kun kortisoni lopetettiin tassujen järsiminen palasi, se oli hälyttävä merkki kivuista. Melkein vuoden mietin pääni puhki miten tästä selvitään. Seurasin koiran jokaista liikettä ja arvioin millä askeleella kipu on pahin, koska tarvitaan taas lisäksi kipulääkettä. Kannoin sen pahimpina hetkinä pois lumihangesta, jonne se oli itse kävellyt muttei päässyt enää pois, nostin sänkyyn kun jalat eivät jaksaneet hypätä, koitin hieroa takapään jumeja auki, annoin sille tilaa ja rauhaa kun kipuja oli paljon, mutta ei se enää riittänyt. 

Oli liian rankkaa katsoa kun työkoira jäi kotiin, hyytyi lenkeillä ja masentui. Tiesin, että on aika päästää irti. Kaikki voitava oli vain tehty. Kävimme vielä viimeisenä päivänä tekemässä agilityä. Rallattelimme kunnolla ja heitin palloa niin pitkälle kun jaksoin. Sitä meidän olisi kuulunut tehdä kivuttomasti ja täysillä vielä ainakin 7 vuotta. Elämä osaa joskus olla epäreilua.

En tiedä mitä vielä sanoisin. En osaa vielä olla kiitollinen ja kiittää yhteisistä vuosista. En halua ymmärtää, etten saa koiraa enää takaisin. Detta oli koira joka eli minulle jokaisella solullaan. Kun siirryin kipeänä sängystä sohvalle, se seurasi perässä. Aamulla ei halunnut lähteä miehen kanssa ulos, koska minä nukuin vielä. Se rakasti ehdoitta, eikä ollut perhekoira, se oli minun koirani."

Nyt kuukausien jälkeen pystyn sanomaan kiitos. Kiitos, että opetit minulle paljon. Olisin toivonut vielä enemmän yhteisiä vuosia. Olisit ansainnut ne. Me olisimme ansainneet.
















maanantai 27. heinäkuuta 2015

ALO1 JA PIIRINMESTARUUS JOUKKUEHOPEAA

Kisattiin tosiaan Fiinin kanssa eilen ensimmäistä kertaa alokasluokassa. Sää ei todellakaan ollut kuin morsian. Vettä tuli kaatamalla koko päivä. Lähes aamusta iltaan, näin myös meidän suoritusvuorolla. Aamulla ensimmäiset ajatukset oli tietenkin, ettei tämä voi ollaa totta. Me jotka ei koskaan treenata sateella, eikä Fiini mielellään edes ulkoile silloin, jouduttaisiin kisaamaan märällä kentällä.

Eniten tietenkin jännitti paikkamakuu. Aloittelevista koirista kun ei koskaan tiedä. Luoksepäästävyys, se meidän murheenkryyni meni ihan mukavasti. Koira kyllä nousi, muttei sentään hypännyt syliin pussaamaan, vaan rauhallisesti kieppui ja meni kiehnäämään jalkoihin. Ei siis olla treenattu tätä kun muutaman kerran, koska en jotenkin jaksanut panostaa siihen. Uusilla säännöillä olisi kuitenkin ollut ns. vapaa luoksepäästävyys, jossa ei tarvitse könöttää perusasennossa. Niin se paikkamakuu! Meidän ryhmästä nousi yksi, eikä sekään häirinnyt muita koiria, joten siihen meidän makuu ei kaatunut huonosta numerosta huolimatta. Ensin jouduin antamaan kaksi käskyä märkään maahan ja F oli koko 2 min todella levoton. Heilutteli korvia säännöllisesti, ilmeisesti sinne satoi oikein kunnolla vettä :D Koiraa inhotti ja ällötti koko tilanne. Kahdella käskyllä vielä ylös märästä maasta.

Luoksepäästävyys 10

Paikkamakuu 7

Sitten niihin yksilöliikkeisiin. Seuraamisissa oltiin ihan ulalla. Harmittaa, koska mun silmään Fiinillä on tosi kiva seuraaminen, vaikkakin pudottaa kontaktin käännöksissä. Toki tässä varmasti osansa sateella, joka tietenkin tässä tapauksessa menee suoraan silmiin ja korviin. 

Seuraaminen hihnassa 7

Seuraaminen vapaana 7

Liikkeestä maahanmeno meni ihan kivasti. Olin kyllä ihan varma, ettei koira mene, vaikka normaalisti meidän ehdottomasti vahvin liike. Se märkä maa, on niin kurja :D! Sain nostettua seuraamisten jälkeen Fiinin vireen niin ylös, että varmaan tippui vahingossa käskyllä alas. Jätti kyllä aluksi kyynerät ilmaan ja teki lopun hitaasti.

Liikkeestä maahanmeno 8

Luoksetulossa tuli kovalla vauhdilla ja törmäsi kun ilmassa yritti käänttää perusasentoon. Jatkossa koira opetetaan tulemaan kiertäen. Turha menettää pisteitä näin helpossa liikkeessa.

Luosketulo 8

Liikkeestä seisominen oli kuulemma todella hyvä ja napakka. Ennakoi kuitenkin perusasennon.

Liikkeestä seisominen 9

Hyppy 10

Kokonaisvaikutus 8

Pisteet 161, ALO1


Aluksi olin tästä vähän harmissani, koska meillä oli alla tosi hyviä kokeenomaisia ja salaa odotin enemmän. Lopulta tajusin kuitenkin, että kun lisätään koiran ikään sää ja meikäläisen jännitys, koe meni meiltä hyvin. Fiini teki hienosti töitä, eikä lopahtanut missään vaiheessa. Kokeenomaiseen työskentelyyn ja vireeseen voi olla todella tyytyväinen. Liikkeiden välit meni hallitusti ja aloitukset kivasti. Intoa riitti, mutta homma pysyi samalla myös paketissa. Kuvittelin 4 kk sitten, ettei kisata ennen kolmea vuotta, koska tuota energiaa ja härväämistä tuntuu riittävän koko kylälle. Hiljalleen se yhteistyö alkaa näyttää paremmalta ja luen tuota koiraa päivä päivältä paremmin. Me taisteltiin ykkönen pienen pupujussin kanssa <3 Nyt nokka kohti avointa!

Kyseessä oli siis piirinmestaruuskoe ja yllettiin hopealle joukkueena. Mukana oli myös Riikka ja Rieha-mamma, jotka muuten samalla veivät yksilöpronssia, Onnea ihanat <3 

lauantai 18. heinäkuuta 2015

TILANNEKATSAUS

Pitkästä aikaa taas täällä. Lupaan etten seuraavassa postauksessa kirjoita "pitkästä aikaa", vaikka aika arvatenkin on pitkä. Ollaan tehty Fiinin kanssa tehokkaasti esineitä, jälkeä, agilityä, lenkkejä ja tokoa. Ilmoittauduin hetken mielijohteesta piirinmestaruuksiin viikon päähän. Liikkeet on meillä kivassa mallissa ja kokeenomaisia on alla, mutta ainahan se jännittää. Jännittää myös päättääkö neiti aloittaa juoksut ensi viikon aikana. Sormet ristiin, että päästään kisaamaan.

Hei ja käytiin me näyttelyissäkin viime viikonloppuna. Eniten pohdin esiintymistä. Jaksaako kelpielapsi ravata nätisti ja seistä paikallaan. Onneksi rakas mieheni heitti molempina päivinä 2 h pitkän lenkin ennen kehää, joten fiilis oli aika hyvä. Tiesin ettei minusta maailman kaunein koira ole tuomarista sitä, ei lähellekään, joten ei me nyt rehellisesti lähdetty mitään sertejä hakemaan, etenkään erkkarista. Erkkarista saatiin arvosteluksi H, mutta tuomari muisti erikseen mainita hienon esittämisen. Kaunis rakenne kuitenkin, mutta kehittymätön ja kevyt.

Uhosin että seuraavana päivänä otetaan EH ja se me myös tehtiin. Tosin Fiini ei esiintynyt niin hienosti kuin edellisellä kerralla. Tämänkin tuomarin mielestä kevyt. Hiukan järkytyin näyttelykelpien koosta, kun oma silmä on tottunut näihin enemmän työlinjaisiin koiriin. Lihasta meiltä toki vielä puuttuu. 



Detan kanssa ollaan hiljalleen palattu tokon maailmaan. Kortisoni on tepsinyt hyvin kipuihin, vaikka se näyttääkin tuovan kurjia sivuvaikutuksia. Treenien jälkeen koira on kuitenkin niin monta päivää kivalla fiiliksellä, etten yksinkertaisesti voi jättää sitä enää kotiin. Tulevaisuus näyttää mitä tapahtuu, mutta koiraa on huomattavasti kivempi katsoa kun se on iloisella mielellä eikä masentuneena kotona.

Sivuvaikutuksena on tullut tärinä ja herkkyys. Koira on jotenkin ahdistunut. Seuraa minua kaikkialle ja ottaa ihan eri tavalla painetta mm. Minean itkemisestä, johon ei tosiaan ennen ole reagoinut ollenkaan. Mieheltä koira myös karkasi lenkiltä, koska hän puhui turhan kiivaasti puhelimeen. Tiesin heti kun sain hätääntyneen puhelun karanneesta koirasta, että kotiin se on tullut ja siellähän tuo nökötti oven takana. 

Ensi viikolla nähdään vielä videoita meidän tokoilusta ja pyrin postailemaankin pariin kertaan.